En ole en päivitellyt. Olen sen sijaan ravannut soita ja tyypitellyt niitä, pohtinut Pohjois-Karjalan metsästäjät/luonnonsuojelijat(?) -konfliktia, käynyt kalassa ja bongaillut päiväperhosia. Jotain suttareitakin osunut silmille, mm. aapakiiltokorento (Somatochlora alpestris), isoukonkorento (Aeshna crenata) ja hoikkatytönkorento (Ischnura elegans) sekä isokeijukorento (Lestes dryas) Pohjois-Karjalasta - joistain näistä lajeista on jotain hajua habitaattivaatimuksista, toisista sitten en.
Soiden tyypittelystä voisin kirjoittaa ihan pitkänkin tarinan konsa jaksan; korpien ja nevojen ja rimpien ja lettoisuuden ja indikaattorien ihmeellinen maailma tutuksi.
Mutta en kerro siitä nyt. Kävin viime viikolla Pyhäselällä kuhaa hakemassa - ei tullut, toveri sai yhden alamittakuhan, yhden kiloisen hauen ja yhden hienon säyneen, itse sain vain pari tökkäisyä. Ei antanut vaappu muillekaan. Tänään kävin nakkelemassa jigejä pohjaan Tuulaakilla ja saaliina alkuillan alamittakuha ja joku ahvenensintti. Kuha valkoiseen isoon matojigiin, vihainen ahven suuttui punamustalle 7g Jazzille [Abu Garcia]. Kalastuksenvalvojakin kävi morjestamassa, olin ainut rannalta kalastava, muut tuntuivat pyörivän selällä kuhan perässä. Vesi on noin 24-asteista, eli enemmän kuin tarpeeksi lämmintä. Uistinpakista tuntuvat puuttuvan tummat yövärit melkein kokonaan, uittelin kaikenlaisia härpättimiä ja huonolla menestyksellä. Ei anna ahti ahvenia eikä mitään muutakaan. Pari päivää Tuulaaki-kuhastusta ois vielä edessä, sitten joki menee kalastuskieltoon ja pakko ruveta etsimään muita maisemia.
Sunday, July 27, 2014
Monday, April 28, 2014
26.4.2014 - Tohmajärvi
Tohmajärven retket ovat jokaisen huhti-toukokuun taitteen peruskamaa. Syynä lienee se, että kyseessä on Pohjois-Karjalan paras linturetkeilyalue - Valkeasuon ja Sääperin jokilaakson lisäksi aluetta ympäröivistä metsistä saa hoidettua melko helposti metsälajistoa. Lisäksi huhtikuun pinnapäivä piti hoitaa, sijoitus tällä hetkellä 7. ja pinnamäärä 106 (eli jokaisen kuukauden vapaavalintaisen päivän lajimäärien yhteissumma).
Lähtö klo 4 Piritan ja Aprilin kanssa. Ensin Mulonsaloon kokeilemaan varpuspöllöä; ei huutanut. Tästä nopeasti Valkeasuolle, jossa ehkä tonnin verran rossicuksia ja tundrahanhia sekä muutama poskihanhi; lynohaa ei näkynyt. Koppeloita runsaasti. Siitä Tohmajärvelle ja Selkien kautta Sääperiin. Matkalla muutama hassu hanhi. Tohmajärvellä mm. kevään ekat pääskyt - räystäspääsky, hirun nuijasin -, haarahaukka, 6 mustapyrstökuiria ja ne lyhytnokat, jotka flygasivat tornin eteen myötävaloon. Haarahaukasta näin perseen. Pajulintu tiltalttia runsaampi.
Joensuuhun, josta hoidettiin vielä muutama laji ja illalla amerikantavihylsy. Kokonaislajimääräksi mulle tais tulla 89 lajia ja koko tiimille 91. Ihan hyvin huhtikuuksi.
Classical Tohmajärvi expedition. First reason: a good place for birding. Reason two is the month-tick North Karelian competition, where I am currently 7th with 106 species.
Valkeasuo was quite empty, with ~1000 Geese, rossicus and Greater White-Fronted w/ a couple Barnacles. Lots of female Capercailies as well. Sääperi gave us 2 Pink-Footed Geese, 7 Black-Tailed Godwits, 1 Black Kite, Common Martin. Willow Warbler was more numerous than Chiffchaff! Total of 89 species for me and 91 for our entire team.
Lähtö klo 4 Piritan ja Aprilin kanssa. Ensin Mulonsaloon kokeilemaan varpuspöllöä; ei huutanut. Tästä nopeasti Valkeasuolle, jossa ehkä tonnin verran rossicuksia ja tundrahanhia sekä muutama poskihanhi; lynohaa ei näkynyt. Koppeloita runsaasti. Siitä Tohmajärvelle ja Selkien kautta Sääperiin. Matkalla muutama hassu hanhi. Tohmajärvellä mm. kevään ekat pääskyt - räystäspääsky, hirun nuijasin -, haarahaukka, 6 mustapyrstökuiria ja ne lyhytnokat, jotka flygasivat tornin eteen myötävaloon. Haarahaukasta näin perseen. Pajulintu tiltalttia runsaampi.
Joensuuhun, josta hoidettiin vielä muutama laji ja illalla amerikantavihylsy. Kokonaislajimääräksi mulle tais tulla 89 lajia ja koko tiimille 91. Ihan hyvin huhtikuuksi.
Classical Tohmajärvi expedition. First reason: a good place for birding. Reason two is the month-tick North Karelian competition, where I am currently 7th with 106 species.
Valkeasuo was quite empty, with ~1000 Geese, rossicus and Greater White-Fronted w/ a couple Barnacles. Lots of female Capercailies as well. Sääperi gave us 2 Pink-Footed Geese, 7 Black-Tailed Godwits, 1 Black Kite, Common Martin. Willow Warbler was more numerous than Chiffchaff! Total of 89 species for me and 91 for our entire team.
Sunday, March 30, 2014
Pohjois-Karjalan jäätävää hylsyretkeilyä 29.3.2014
English summary: Late-March birding in Joensuu and Tohmajärvi can be both rewarding - since we got to see lots of early migrants, including Snow Buntings, two European Golden Plovers, Kestrels, Wood Lark, Bean Geese etc.. And it can be frustrating, because 14 hours of digging deeply only netted 43 species. Well, I have spent worse late-march days.
Startti aamuneljältä Joensuusta ja ekaksi Hasanniemeen kokeilemaan sarvaria. Ei onnistunut; argarit kailottivat Pyhäselällä ja urpiaisparvi jokelteli aamutokkuroissaan lähilepissä. Karoliina, Aurora ja Freija-koira kyytiin ja menoksi.
Mulonsalosta ei hoitunut surniaa, sarvaria tai varpuspöllöä, joten täyttä rallia Valkeasuolle. Siellä yksi pulmunen, aina kiva havainto. Muuten vaisua, toistakymmentä teertä ja Petivaarassa noin 30 lisää, mahdollinen lullulakandi. Matka jatkui tästä Sääperille.
Sääperiltä löydettiin ekaksi peipon lisäksi renkaaton koiras-valkoselkätikka, joka nakutteli haapoja Jänisjoen rannalla. Alueella on rengasteltu Karoliinan mukaan aika aktiivisesti talvella selkätikkoja, joten renkaaton koiras on hyvä löytö. Jossain lähialueillahan se varmaankin pitää reviiriä, Pohjois-Karjalan pesimäkanta tuntuu kasvavan vuosi vuodelta reippaammin.
Lounaistuuli oli ärsyttävästi 5 m/s ja kylmä. Uudenkylänlampi oli jäässä, eikä botaurus reagoinut gaotteluuni - kokeilin kuitenkin kerran! Majavaa ei näkynyt, mutta tuoreita syönnöksiä runsaasti. Pikkutikkakin petti; ainoana vuodarina sieltä pajusirkku. Käytiin vielä tois puol lampee ja ajeltiin Savikon pelloille. Siellä a44 pulmusta ja jotain peruskamaa, kuten kiurui ja laukkarei. Päivänpinnoiksi myös kanahaukka, jota saapui härkkimään vuodari-tuulihaukka. Vedettiin sitten Kenraalinkylän kautta tarpeeton monenkymmenen kilometrin ja puolentoista tunnin metsäretki, josta hoituivat vain hömötiainen, palokärki ja yksi lisä-gentti. Töyhtötiaisen, pyyn ja kuusitiaisen atrapointi ei tuottanut mitään tuloksia eikä pohjantikkaa, metsoa tai muuta parempaa metsälajistoa saatu niitäkään tongittua. Raivostuttavaa.
Hopeakallion tornista saatiin hoidettua muun muassa metsähanhia (valtaosin alalajin fabalis näköisiä, joku pienempi ja rossicus-tyyppinenkin lenteli eestaas), isokoskelo, sukutasolle jäänyt mutta-oli-kuitenkin-sinisuohaukka, jo aiemmalta pysähdykseltä tutuksi tulleiden vakkarireviirien hiirihaukat, kangaskiuru, lisää pajusirkkuja sun muuta. Viereisellä pellolla loikki 7 metsäkaurista. Tulvia ei ole eikä tule ja kevätorasta ei koko laakson alueella taida olla. Torniin lampsinut Metäslintumaratoonin osallistunut team Kivivuori-Eronen arveli, että hanhia ei pahemmin Sääperillä tänä keväänä nähdä; saas nähdä miten vaikea vuosi on edellisiin verrattuna. Erosen ja Kivivuoren vinkkien perusteella todettiin, että nyt saa Jähmätorvi jäädä taakse, ja lähdettiin Selkien suuntaan surniaa etsimään. Hiiripöllö oli kuitenkin lähempänä, Uusikylän kirkon luona, hienosti langalla. Valitettavasti kaiffari oli kovin epäluuloinen ja lähti aina auton lipuessa lähelle haneen, joten kuvat jäivät ottamatta.
Kaivoin kameran päivänä aikana esiin kerran, kun Jänisjoen rannalla silmiini osui henkilökohtainen pohjoiskarjalanpinna, isonokkosperhonen Nymphalis xanthomelas. Ei sitä olisi pari vuotta sitten uskonut että isonokkonen hoituu ennen c-albumia, nokkosperhosta tai sitruunaperhosta - tai että laji olisi etelärannikon yleisin päiväperhoslaji keväällä 2014. PK:sta lajista on runsaasti haviksia vuodelta 2013 ainakin Liperin suunnalta, mutta mulle tästä tuli nyt tosiaan maakuntapinna. Päiväperhoslistalla on jo kaksi lajia, suruvaippa Joensuun keskustasta ja sitten tämä.
Huomatkaa erityisesti kiva risu vasemman siiven edessä ja otuksen priima kunto. Miten se onkin säilynyt talvesta tuossa kondiksessa? Ehkä Jähmätorven tyhjiössä ei petojakaan ole.
Ajettiin sitten Kitteelle. Hyypiin kanavassa oli ollut seitsemän kanadalaista ja Latjan klaanin aamulla löytämä liejukana, mutta kaikki pettivät. Saatiin sentään käpytikka! Jei! Tämän jälkeen ajettiin masentuneina Joensuun suuntaan.
Mulonsalon pelloilla oli pari eteläisen näköistä kapustarintaa. Karsikon Ahtolankadulta ei saatu ridiä tai haapanaa - tai marinusta, kanikkaa tai mitään muutakaan isompaa - mutta Aukku kaivoi rantaviivasta pari västäräkkiä. Hasanniemessä totesimme lokkien olevan noin 3 kilometrin päässä väreilyssä ja vastavalossa, joten pillit pussiin. Illalla kokeiltiin vielä kerran Earth Hourin aikaan sarvaria, mutta sen sijaan näimme mökeltäviä teinejä. Mars oli komeasti näkyvillä iltaisella kaakkoistaivaalla. Yhteensä 43 lajia, ja puutteita oli varmaan vielä lähemmäs kymmeneen lisälajiin, mutta joskus käy näin. Tiputtaa ainakin kuukausiskaban lajisaldoa pahasti.
Startti aamuneljältä Joensuusta ja ekaksi Hasanniemeen kokeilemaan sarvaria. Ei onnistunut; argarit kailottivat Pyhäselällä ja urpiaisparvi jokelteli aamutokkuroissaan lähilepissä. Karoliina, Aurora ja Freija-koira kyytiin ja menoksi.
Mulonsalosta ei hoitunut surniaa, sarvaria tai varpuspöllöä, joten täyttä rallia Valkeasuolle. Siellä yksi pulmunen, aina kiva havainto. Muuten vaisua, toistakymmentä teertä ja Petivaarassa noin 30 lisää, mahdollinen lullulakandi. Matka jatkui tästä Sääperille.
Sääperiltä löydettiin ekaksi peipon lisäksi renkaaton koiras-valkoselkätikka, joka nakutteli haapoja Jänisjoen rannalla. Alueella on rengasteltu Karoliinan mukaan aika aktiivisesti talvella selkätikkoja, joten renkaaton koiras on hyvä löytö. Jossain lähialueillahan se varmaankin pitää reviiriä, Pohjois-Karjalan pesimäkanta tuntuu kasvavan vuosi vuodelta reippaammin.
Lounaistuuli oli ärsyttävästi 5 m/s ja kylmä. Uudenkylänlampi oli jäässä, eikä botaurus reagoinut gaotteluuni - kokeilin kuitenkin kerran! Majavaa ei näkynyt, mutta tuoreita syönnöksiä runsaasti. Pikkutikkakin petti; ainoana vuodarina sieltä pajusirkku. Käytiin vielä tois puol lampee ja ajeltiin Savikon pelloille. Siellä a44 pulmusta ja jotain peruskamaa, kuten kiurui ja laukkarei. Päivänpinnoiksi myös kanahaukka, jota saapui härkkimään vuodari-tuulihaukka. Vedettiin sitten Kenraalinkylän kautta tarpeeton monenkymmenen kilometrin ja puolentoista tunnin metsäretki, josta hoituivat vain hömötiainen, palokärki ja yksi lisä-gentti. Töyhtötiaisen, pyyn ja kuusitiaisen atrapointi ei tuottanut mitään tuloksia eikä pohjantikkaa, metsoa tai muuta parempaa metsälajistoa saatu niitäkään tongittua. Raivostuttavaa.
Hopeakallion tornista saatiin hoidettua muun muassa metsähanhia (valtaosin alalajin fabalis näköisiä, joku pienempi ja rossicus-tyyppinenkin lenteli eestaas), isokoskelo, sukutasolle jäänyt mutta-oli-kuitenkin-sinisuohaukka, jo aiemmalta pysähdykseltä tutuksi tulleiden vakkarireviirien hiirihaukat, kangaskiuru, lisää pajusirkkuja sun muuta. Viereisellä pellolla loikki 7 metsäkaurista. Tulvia ei ole eikä tule ja kevätorasta ei koko laakson alueella taida olla. Torniin lampsinut Metäslintumaratoonin osallistunut team Kivivuori-Eronen arveli, että hanhia ei pahemmin Sääperillä tänä keväänä nähdä; saas nähdä miten vaikea vuosi on edellisiin verrattuna. Erosen ja Kivivuoren vinkkien perusteella todettiin, että nyt saa Jähmätorvi jäädä taakse, ja lähdettiin Selkien suuntaan surniaa etsimään. Hiiripöllö oli kuitenkin lähempänä, Uusikylän kirkon luona, hienosti langalla. Valitettavasti kaiffari oli kovin epäluuloinen ja lähti aina auton lipuessa lähelle haneen, joten kuvat jäivät ottamatta.
Kaivoin kameran päivänä aikana esiin kerran, kun Jänisjoen rannalla silmiini osui henkilökohtainen pohjoiskarjalanpinna, isonokkosperhonen Nymphalis xanthomelas. Ei sitä olisi pari vuotta sitten uskonut että isonokkonen hoituu ennen c-albumia, nokkosperhosta tai sitruunaperhosta - tai että laji olisi etelärannikon yleisin päiväperhoslaji keväällä 2014. PK:sta lajista on runsaasti haviksia vuodelta 2013 ainakin Liperin suunnalta, mutta mulle tästä tuli nyt tosiaan maakuntapinna. Päiväperhoslistalla on jo kaksi lajia, suruvaippa Joensuun keskustasta ja sitten tämä.
 |
| Scarce Tortoiseshell (Nymphalis xanthomelas), Kb:Tohmajärvi Jänisjoki 29.3.2014 |
Huomatkaa erityisesti kiva risu vasemman siiven edessä ja otuksen priima kunto. Miten se onkin säilynyt talvesta tuossa kondiksessa? Ehkä Jähmätorven tyhjiössä ei petojakaan ole.
Ajettiin sitten Kitteelle. Hyypiin kanavassa oli ollut seitsemän kanadalaista ja Latjan klaanin aamulla löytämä liejukana, mutta kaikki pettivät. Saatiin sentään käpytikka! Jei! Tämän jälkeen ajettiin masentuneina Joensuun suuntaan.
Mulonsalon pelloilla oli pari eteläisen näköistä kapustarintaa. Karsikon Ahtolankadulta ei saatu ridiä tai haapanaa - tai marinusta, kanikkaa tai mitään muutakaan isompaa - mutta Aukku kaivoi rantaviivasta pari västäräkkiä. Hasanniemessä totesimme lokkien olevan noin 3 kilometrin päässä väreilyssä ja vastavalossa, joten pillit pussiin. Illalla kokeiltiin vielä kerran Earth Hourin aikaan sarvaria, mutta sen sijaan näimme mökeltäviä teinejä. Mars oli komeasti näkyvillä iltaisella kaakkoistaivaalla. Yhteensä 43 lajia, ja puutteita oli varmaan vielä lähemmäs kymmeneen lisälajiin, mutta joskus käy näin. Tiputtaa ainakin kuukausiskaban lajisaldoa pahasti.
Monday, March 24, 2014
[EN] The Sibley Guide to Birds, Second Ed. & Rare Birds of North America
My doorbell rang this morning. Courier brought me my order from Amazon. Estimated delivery date was 18th April, so the package came early. Cannot complain!
The Sibley Guide to the Birds, Second Edition
David Allen Sibley
I got Sibley's 1st edition as a gift over a decade ago, and it has been a valuable tool. I haven't ever visited North America, but several American species are recorded here and the internet is full of people posting pics of Starlings and Grey Mockingbirds, asking for an ID. For waders, gulls and seabirds an American guide is almost as useful as an European guide, since the species are often the same. As such, Sibley is a no-brainer for Finnish birdwatcher, since it widens one's perspective and gives ID tips that books such as Svensson et al. ignore or miss.
Sibley's second edition brings to the table the same relatively stylized yet lifelike paintings of David A. Sibley. The pictures aren't as photorealistic as in Collins or Howell et al.'s RBNA, but I consider it a stylistic choice, since the important parts are all right. The new pictures and tables are much more detailed and lack the sometimes obvious "large strokes" effect that was so prominent in the 1st Edition. Especially large, relatively uniform species are still somewhat roughish and even sketch-like - see large white-winged gulls, waterbirds, terns and auklets for examples - but on the other hand they are so pleasant to look at that I don't really mind. They just look "right". Some new plates, such as Old World passerine migrants, are much more detailed and focused. I assume the 14 years between the publications may play a role. For example the Roadside Hawk, Northern Goshawk and the vagrant Charadrius species are magnificent.
The new edition is huge, and should be to warrant the purchase. There are 600 new paintings and 111 new species illustrated. Many of these are Palearctic vagrants, but it also includes a delighting amount of Mesoamerican species. There is also more information per page. Whereas the old Sibley had almost artistic look - large white spaces draw focus to the paintings themselves and almost minimalistic layout - the new edition has more busy and field guide feel to it. There is now much more practical information re: distribution, vocalizations etc.
The new text, however, is a bit of a miss: It's thin and tall, using lots of space but somewhat limiting it's value in low light conditions and requires a bit too much focus. Also I question the choice of using only trivial North American common names for subspecies. Using also proper scientific names for subspecies would make the guide much better for non-americans. Although I know the LBBG "Denmark race" is supposed to be intermedius, I have no idea what the Picoides dorsalis' different subspecies actually are! Since there is also no consistent information on whether the described morphs are subspecies, clinal variants or just basic polymorphism the taxonomical information provided is missing. This was already lacking in the 1st Edition and I am sad to see that this sacrifice was made in second edition as well. In times when taxonomy is ever-changing a good, understandable scientific name should be attached whenever possible.
For me the meat is obviously waders, gulls and raptors. To demand good, exact and up-to-date pictures of large Gulls is almost impossible, but the increased amount of information in the plates is well worth it. There are some small errors - gull back colors are sometimes bit off - but then again this isn't a Gull Guide and we have to make do with whatever we have.
Overall: I recommend this guide to rarity-orientated or curious birders.
Pros:
- The Guide to North America
- valuable asset in internet birding
- much of the information readily usable in Northern Europe
- painting style is very pleasant
Cons:
- text, sometimes almost too busy
- decision to omit scientific names for subspecies makes google-fu necessary
Rare Birds of North America
Steve Howell, Ian Lewington, Will Russell
Ian Lewington's big brother, Richard, is well known among dragonfly enthusiasts for his work on the celebrated Dijkstra-Lewington's 2006 book, Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe. His little brother, Ian, has made remarkable work in RBNA, and the illustrations are a joy to look at. They are completely different in the philosophy from Sibley's more artistic style: the minute details are illustrated in painstaking detail, but posing is lifelike.
RBNA is a twitcher's book for rarity-orientated birders in Northern Hemisphere. That's pretty much it. It starts with descriptions of different vagrancy patterns in North America, with understandable focus on West Indies, Mexico and North Pacific. A obligatory short introduction to plumage and moult follows. The main body is an exhaustive listing of different rare vagrants, grouped in region-taxonomic bunches - Old World waterfowl first, New World waterfowl then, etc. This is sometimes a bit irritating, since e.g. swifts and shorebirds are not grouped taxonomically, leading to jumping back and forth. However this is obviously good for American customers, since someone who is birding in Attu or Newfoundland is probably more interested in Old World vagrants as is someone from Mexican border.
The species descriptions give a slightly vagueish summary, notes on taxonomy, distribution and status in North America. They are split geographically when needed, so reader can quickly determine where and when the species is usually encountered. Finns are delighted to note that some species, such as Common Crane, Corncrake and Common Cuckoo, are recorded both in Alaska and more rarely in the eastern seaboard.
The guide is valuable for those of us interested in potential additions to Finnish fauna, since there is a notable eastern element in European rarities. For example, the book gives detailed accounts of whopping 7 species of Muscicapidae from genera Muscicapa and Ficedula. Out of these, M.dauurica and F.albicilla are expected for Finland (in other words, will maybe be recorded in the next 100 years), and species such as M.sibirica and F.narcissina might be wild cards. Since those species are currently somewhat lacking in ordinary guides, this book is a valuable addition to those longing for the megatick. Same goes for some other Old World passerines, such as Locustella ochotensis, Emberiza pallasi and Luscinia sibilans.
The waders are obviously also interesting. Although most of the waders are familiar or well-described in European literature, many interesting species are described so well as to make this guide a concrete investment in potential ID problems. These include species such as Gallinago solitaria and stenura, Limosa limosa melanuroides, Numenius madagascariensis, Calidris tenuirostris and subminuta and Glareola maldivarum. Many of these have been recorded in Europe several times and more ID material is always useful for a birder that might well be twitching tenuirostris from Pori in a few weeks - or never!
There are, of course, lots of interesting New World species. Since those are way beyond my knowledge, I will not comment on them.
The layout of the book is not consistent enough in my opinion. It is too tight. Even though it saves space, it does not save time, and is somewhat deletorious to easy, interesting and fun reading experience. To save pages there is no empty space, and in some cases new descriptions start at the end of the right-hand page, leading to unnecessary back-and-forth (see Wood Warbler, Mangrove Swallow, Key West Quail Dove etc.). When half of the description - including Field Identification! - is on another double page than the picture, or the description and picture are split in right-hand and left-hand sides (see Xantus's Hummingbird) the reader has to constantly switch pages. This is somewhat understandable, since the book describes a total of 262 species in 275 color plates in 428 pages, but this is not a field guide anyways. I hope this is fixed in the next edition. It's a significant minus, but the book has so many strenghts that I am more than willing to forgive this. But seriously, people, good layout is very important for reader and makes it easier to appreciate the meat and bones of the book.
Overall the book is a great find, has lots of interesting trivia and is a good supplementary material for European guides if you're interested in Northern Hemisphere long-distance migrants.
Pros:
- What the book actually says
- Useful supplementary material
- Lots of data
Cons:
- breaking up taxonomic groupings makes species comparisons unnecessarily complex in some cases
- page savings -> layout trouble
The Sibley Guide to the Birds, Second Edition
David Allen Sibley
I got Sibley's 1st edition as a gift over a decade ago, and it has been a valuable tool. I haven't ever visited North America, but several American species are recorded here and the internet is full of people posting pics of Starlings and Grey Mockingbirds, asking for an ID. For waders, gulls and seabirds an American guide is almost as useful as an European guide, since the species are often the same. As such, Sibley is a no-brainer for Finnish birdwatcher, since it widens one's perspective and gives ID tips that books such as Svensson et al. ignore or miss.
Sibley's second edition brings to the table the same relatively stylized yet lifelike paintings of David A. Sibley. The pictures aren't as photorealistic as in Collins or Howell et al.'s RBNA, but I consider it a stylistic choice, since the important parts are all right. The new pictures and tables are much more detailed and lack the sometimes obvious "large strokes" effect that was so prominent in the 1st Edition. Especially large, relatively uniform species are still somewhat roughish and even sketch-like - see large white-winged gulls, waterbirds, terns and auklets for examples - but on the other hand they are so pleasant to look at that I don't really mind. They just look "right". Some new plates, such as Old World passerine migrants, are much more detailed and focused. I assume the 14 years between the publications may play a role. For example the Roadside Hawk, Northern Goshawk and the vagrant Charadrius species are magnificent.
The new edition is huge, and should be to warrant the purchase. There are 600 new paintings and 111 new species illustrated. Many of these are Palearctic vagrants, but it also includes a delighting amount of Mesoamerican species. There is also more information per page. Whereas the old Sibley had almost artistic look - large white spaces draw focus to the paintings themselves and almost minimalistic layout - the new edition has more busy and field guide feel to it. There is now much more practical information re: distribution, vocalizations etc.
The new text, however, is a bit of a miss: It's thin and tall, using lots of space but somewhat limiting it's value in low light conditions and requires a bit too much focus. Also I question the choice of using only trivial North American common names for subspecies. Using also proper scientific names for subspecies would make the guide much better for non-americans. Although I know the LBBG "Denmark race" is supposed to be intermedius, I have no idea what the Picoides dorsalis' different subspecies actually are! Since there is also no consistent information on whether the described morphs are subspecies, clinal variants or just basic polymorphism the taxonomical information provided is missing. This was already lacking in the 1st Edition and I am sad to see that this sacrifice was made in second edition as well. In times when taxonomy is ever-changing a good, understandable scientific name should be attached whenever possible.
For me the meat is obviously waders, gulls and raptors. To demand good, exact and up-to-date pictures of large Gulls is almost impossible, but the increased amount of information in the plates is well worth it. There are some small errors - gull back colors are sometimes bit off - but then again this isn't a Gull Guide and we have to make do with whatever we have.
Overall: I recommend this guide to rarity-orientated or curious birders.
Pros:
- The Guide to North America
- valuable asset in internet birding
- much of the information readily usable in Northern Europe
- painting style is very pleasant
Cons:
- text, sometimes almost too busy
- decision to omit scientific names for subspecies makes google-fu necessary
Rare Birds of North America
Steve Howell, Ian Lewington, Will Russell
Ian Lewington's big brother, Richard, is well known among dragonfly enthusiasts for his work on the celebrated Dijkstra-Lewington's 2006 book, Field Guide to the Dragonflies of Britain and Europe. His little brother, Ian, has made remarkable work in RBNA, and the illustrations are a joy to look at. They are completely different in the philosophy from Sibley's more artistic style: the minute details are illustrated in painstaking detail, but posing is lifelike.
RBNA is a twitcher's book for rarity-orientated birders in Northern Hemisphere. That's pretty much it. It starts with descriptions of different vagrancy patterns in North America, with understandable focus on West Indies, Mexico and North Pacific. A obligatory short introduction to plumage and moult follows. The main body is an exhaustive listing of different rare vagrants, grouped in region-taxonomic bunches - Old World waterfowl first, New World waterfowl then, etc. This is sometimes a bit irritating, since e.g. swifts and shorebirds are not grouped taxonomically, leading to jumping back and forth. However this is obviously good for American customers, since someone who is birding in Attu or Newfoundland is probably more interested in Old World vagrants as is someone from Mexican border.
The species descriptions give a slightly vagueish summary, notes on taxonomy, distribution and status in North America. They are split geographically when needed, so reader can quickly determine where and when the species is usually encountered. Finns are delighted to note that some species, such as Common Crane, Corncrake and Common Cuckoo, are recorded both in Alaska and more rarely in the eastern seaboard.
The guide is valuable for those of us interested in potential additions to Finnish fauna, since there is a notable eastern element in European rarities. For example, the book gives detailed accounts of whopping 7 species of Muscicapidae from genera Muscicapa and Ficedula. Out of these, M.dauurica and F.albicilla are expected for Finland (in other words, will maybe be recorded in the next 100 years), and species such as M.sibirica and F.narcissina might be wild cards. Since those species are currently somewhat lacking in ordinary guides, this book is a valuable addition to those longing for the megatick. Same goes for some other Old World passerines, such as Locustella ochotensis, Emberiza pallasi and Luscinia sibilans.
The waders are obviously also interesting. Although most of the waders are familiar or well-described in European literature, many interesting species are described so well as to make this guide a concrete investment in potential ID problems. These include species such as Gallinago solitaria and stenura, Limosa limosa melanuroides, Numenius madagascariensis, Calidris tenuirostris and subminuta and Glareola maldivarum. Many of these have been recorded in Europe several times and more ID material is always useful for a birder that might well be twitching tenuirostris from Pori in a few weeks - or never!
There are, of course, lots of interesting New World species. Since those are way beyond my knowledge, I will not comment on them.
The layout of the book is not consistent enough in my opinion. It is too tight. Even though it saves space, it does not save time, and is somewhat deletorious to easy, interesting and fun reading experience. To save pages there is no empty space, and in some cases new descriptions start at the end of the right-hand page, leading to unnecessary back-and-forth (see Wood Warbler, Mangrove Swallow, Key West Quail Dove etc.). When half of the description - including Field Identification! - is on another double page than the picture, or the description and picture are split in right-hand and left-hand sides (see Xantus's Hummingbird) the reader has to constantly switch pages. This is somewhat understandable, since the book describes a total of 262 species in 275 color plates in 428 pages, but this is not a field guide anyways. I hope this is fixed in the next edition. It's a significant minus, but the book has so many strenghts that I am more than willing to forgive this. But seriously, people, good layout is very important for reader and makes it easier to appreciate the meat and bones of the book.
Overall the book is a great find, has lots of interesting trivia and is a good supplementary material for European guides if you're interested in Northern Hemisphere long-distance migrants.
Pros:
- What the book actually says
- Useful supplementary material
- Lots of data
Cons:
- breaking up taxonomic groupings makes species comparisons unnecessarily complex in some cases
- page savings -> layout trouble
Monday, February 3, 2014
Helmiskaba 2014 - 2.2.2014
Päätimme kaveriporukalla pari vuotta takaperin perustaa pinnarallin Joensuun biologian opiskelijoille. Pinnarallejahan oli jo ollut, mutta tarkoituksenamme oli motivoida nuoria harrastajia käymään luonnossa ja ehkä oppimaan jotakin. Lopputuloksena oli Helmiskaba - koko helmikuun kestävä, Pohjois-Karjalan maakunnan käsittävä tasalämpöisralli. Ensimmäisen skaban voittotulos taisi olla 34 lajia ja toisen skaban 39 lajia; vuonna 2013 lajilistalla oli muun muassa 3 saukkoa, epälukuinen määrä vaseteja ja mustakaularastas. Tänä vuonna skabassa on jo kaksi sarjaa ja noin 25 osallistujaa. Autorajoitteisille on ekopinnasarja, joten ilman autoakin voi pärjätä ja voittaa.
Ensimmäinen helmikuun retki oli Joensuun kaupungin kattava bongausreissu. Lajisaldona oli mm. yllättävä tilhiparvi, 2 mustarastasta, 2-3 räkättirastasta, isolepinkäinen, valkoselkätikkakoiras ja muuta rähmää. Illalla kävin hakemassa vielä saukon kaupunginkoskilta, mokoma ryökäle söi jotain lohikalaa. Liekö sitten uhanalainen järvilohi vaiko vain kirre? Edellisyönä se tosin söi hauen.
Säätila on lauhtunut, ja viikonlopun -20 vaihtui leppoisaan -6 asteen lumisateeseen. Tänään 3.2. sain kolme lajia lisää ja lämpötila on enää -2; huomenna pitäisi lähteä hoitamaan metsälajeja ja lämpötilan on luvattu olevan nollissa! Kivaa tulee.
Ensimmäinen helmikuun retki oli Joensuun kaupungin kattava bongausreissu. Lajisaldona oli mm. yllättävä tilhiparvi, 2 mustarastasta, 2-3 räkättirastasta, isolepinkäinen, valkoselkätikkakoiras ja muuta rähmää. Illalla kävin hakemassa vielä saukon kaupunginkoskilta, mokoma ryökäle söi jotain lohikalaa. Liekö sitten uhanalainen järvilohi vaiko vain kirre? Edellisyönä se tosin söi hauen.
Säätila on lauhtunut, ja viikonlopun -20 vaihtui leppoisaan -6 asteen lumisateeseen. Tänään 3.2. sain kolme lajia lisää ja lämpötila on enää -2; huomenna pitäisi lähteä hoitamaan metsälajeja ja lämpötilan on luvattu olevan nollissa! Kivaa tulee.
Thursday, December 5, 2013
Ikuinen kuvausdilemma (FIN)
Kävin katsomassa aavikkotaskua. Bongasin, sanan varsinaisessa merkityksessä. Se oli Suomen 21. yksilö tätä lajia. Krys!
Suomessa lintuharrastuksen synonyymiksi on vakiintunut bongaus. Samaa sanaa voi käyttää muustakin - esimerkiksi nettiin voi kirjoittaa "bonganneensa harvinaisen kasvin", vaikka oikeasti olisi itse löytänyt yövilkan. Lintuharrastajalle bongaus tarkoittaa sitä, että matkustetaan katsomaan jotain tiettyä, spesifiä lintuyksilöä, jonka joku muu on löytänyt. En siis esimerkiksi bongannut hiiripöllöä Nurmeksen lähistöllä, mutta aavikkotaskun Helsingissä kylläkin. Sana lienee omittu lintuharrastuskieleen Stadin slangista, jossa bongattiin ainakin asiakkaita ja naisia, ja yleiskieleen se vakiintui 1990-luvulla lintuharrastuksen muuttuessa salonkikelpoisemmaksi. Oi voi.
Suomessa lintuharrastuksen synonyymiksi on vakiintunut bongaus. Samaa sanaa voi käyttää muustakin - esimerkiksi nettiin voi kirjoittaa "bonganneensa harvinaisen kasvin", vaikka oikeasti olisi itse löytänyt yövilkan. Lintuharrastajalle bongaus tarkoittaa sitä, että matkustetaan katsomaan jotain tiettyä, spesifiä lintuyksilöä, jonka joku muu on löytänyt. En siis esimerkiksi bongannut hiiripöllöä Nurmeksen lähistöllä, mutta aavikkotaskun Helsingissä kylläkin. Sana lienee omittu lintuharrastuskieleen Stadin slangista, jossa bongattiin ainakin asiakkaita ja naisia, ja yleiskieleen se vakiintui 1990-luvulla lintuharrastuksen muuttuessa salonkikelpoisemmaksi. Oi voi.
Bongariliiton jäsenten yhteisenä keskustelukanavana toimii nykyaikaisen Facebookin lisäksi myös vanha kunnon sähköpostilista. Listalla käydään yleisesti ottaen pääosin seuraavanlaisia keskusteluja:
1. Ajo-ohjeet, kyydit ja retkiseurat - harva bongari ajelee yksin esimerkiksi Enontekiölle idänturturikyyhkyä katsomaan, vaan autoon etsitään toki kavereita.
2. Omituiset, päättömät ja tieteellisesti kyseenalaiset pohdinnat lajistatuksista ja alalajeista. Nämä heiluvat velton kumimaisesti joka suuntaan, ja näissä esiintyvät ihmistyypit voidaan tyypitellä jopa arkkisadun perushahmoiksi. Yksi kiihkoilee alalajeista, toinen ilmoittaa kovaännisesti ettei keskustelu kiinnosta häntä - eli siis on hänen mielestään jotenkin vääränlaista -, kolmas sekoilee lajikäsitteiden kanssa, neljäs vetoaa hyvään ja tunnettuun 1940-luvun taksonomiaan, kuudes piilottaa tietämättömyytensä kovaaäänisen, alentuvan, rehentelevän besserwisserismin alle jne. Kaiken tarkoituksena on saada nojatuolipinnoja korotamalla alalajeja lajiasemaan. Ilmiönä tämä on iänkaikkinen.
3. Valittaminen muista lintuharrastajista. Tämä kautta maailman tunnettu ja tunnustettu taiteenlaji tuottaa sopivaa dramatiikkaa muuten kovin yhtenäiseen ryhmään - oli se sitten ratsastuskoulu, baletti, Sveitsiläiskaarti, bongarit tai mikroperhosharrastajat. Mitään ihmeellistähän tässä ei ole, sillä harrastuspiirien sisällä välit voivat olla hyvinkin tulehtuneita, kun ihmisillä ei ole mitään muuta yhdistävää tekijää kuin jokin täysin arbiträäri harrastus. Samettipääkerttua ei kiinnosta, ovatko Joni ja Jouko keskenään riidoissa, rakastavaisia tai tietämättömiä toisensa olemassaolosta. Jos tundrakirvisestä saa varmiten pinnan ajamalla sen lentoon ja pois, niin eiköhän se ajeta lentoon ja pois, koska uutta tilaisuutta ei varmaankaan tule. Todellisessa pinnakilpailutilanteessa sosiopatiasta on hyötyä myös lintuharrastuksessa, onhan siitä hyötyä urheilussa tai yritysmaailmassakin. Jos harrastuskulttuuri on vielä ulkokultainen tai kilpailuhenkinen, voi toisten ihmisten kampittaminen olla jopa oman statuksen kannalta hyödyllistäkin. Tätä ei juuri kukaan sano ääneen, koska se olisi ikävää ja pakottaisi introspektioon, ja se se vasta ikävää onkin. Tätä ilmiötä muuten sivutaan Big Year -elokuvassa, jota suurin osa sen nähneistä lintuharrastajista kuvaa parhaaksi lintuharrastuksen sosiaalisen puolen kuvaukseksi mitä nähneet ovat he.
Vastapainoksi muista valittaminen verhoillaan keskusteluissa todella läpinäkyvästi näennäisen kohteliaisuuden ja teennäisen välittämisen hunnuin. Klassikkoesimerkki on valittaminen kuvaamisesta. Tyypillisesti kuvaillaan (pun intended) "kuvaajien laumaa", jossa "joukossa tunnettuja kuvaajia". Tämä joukko "syöksyilee" linnun perässä, "panikoi", "vouhottaa" ja käyttäytyy muutenkin vuohikatraan tavoin. Ja kuka vielä väittää kielen olevan arvoneutraali ilmaisuväline? Surkuhupaisinta on se, että usein kyllä todetaan paikalla olleen nimekkäitä kuvaajia, mutta näitä ei nimetä eikä valokuvia tilanteestakaan edes levitetä, ehkä jotain kunnianloukkaussyytettä peläten tai ajatellen, että ollaan kuitenkin "meidän" puolella. Kohteliaisuuteen on turha vedota tuossa tilanteessa: puhumalla vain nimekkäistä kuvaajista leimataan jokainen kuvaaja, mutta yksilön käyttäytymiseen ei uskalleta puuttua. Yleisölle jatkuva papattaminen "tunnetuista lintukuvaajista" ilman mitään yksilöivää dataa tai dokumenttia leimaa koko lintukuvauskulttuurin, ja tämä on jo tapahtunut. Vetäytyminen näennäisen kohteliaisuuden taakse onkin tällöin tosiasiassa vaikutuksiltaan ja seurauksiltaan haitallisempaa kuin tyly nimien tai videoiden pamauttaminen esille, koska tällöin epäilyksen varjo langetetaan jokaisen kuvaajan päälle, syyttä*. Muiden vaikeneminen paikalla on myös implisiitti hyväksyntä lintu todellisesti häiritsevälle toiminnalle, mikä Bongariverkon keskusteluissa tuotiinkin esiin. Eräs rauhallinen kaveri totesi myös, että satojen ihmisten joukossa on aina joku, jonka mielestä mikä tahansa lähestyminen on tuomittavaa, jos se tapahtuu kamera kädessä. Tämän takia "ongelmakuvauksen" dokumentointi ja asiasta keskustelu paikan päällä olisi ehdottomasti tarpeen. (Mieleen juolahtaa väistämätön kysymys: onko näitä kuvaajista johtuvia ongelmia oikeasti lähes ollenkaan, koska yhteneväisyyksiä muuhunkin paranoidiin nettihörvellykseen löytyy? Petovihaajien viesteissä esiintyy aina se nimetön mies, joka salakuljettaa susia maaseudulle, maahanmuuttokriittisillä on kavereita joille tapahtuu, naapureita jotka tekevät tai tuttavia joita pelottaa, ja hulluimmilla vihreidenvihaajillakin projisoitu misantropia jää aina vaille sitä lopullista, nimeä.)
Vastapainoksi muista valittaminen verhoillaan keskusteluissa todella läpinäkyvästi näennäisen kohteliaisuuden ja teennäisen välittämisen hunnuin. Klassikkoesimerkki on valittaminen kuvaamisesta. Tyypillisesti kuvaillaan (pun intended) "kuvaajien laumaa", jossa "joukossa tunnettuja kuvaajia". Tämä joukko "syöksyilee" linnun perässä, "panikoi", "vouhottaa" ja käyttäytyy muutenkin vuohikatraan tavoin. Ja kuka vielä väittää kielen olevan arvoneutraali ilmaisuväline? Surkuhupaisinta on se, että usein kyllä todetaan paikalla olleen nimekkäitä kuvaajia, mutta näitä ei nimetä eikä valokuvia tilanteestakaan edes levitetä, ehkä jotain kunnianloukkaussyytettä peläten tai ajatellen, että ollaan kuitenkin "meidän" puolella. Kohteliaisuuteen on turha vedota tuossa tilanteessa: puhumalla vain nimekkäistä kuvaajista leimataan jokainen kuvaaja, mutta yksilön käyttäytymiseen ei uskalleta puuttua. Yleisölle jatkuva papattaminen "tunnetuista lintukuvaajista" ilman mitään yksilöivää dataa tai dokumenttia leimaa koko lintukuvauskulttuurin, ja tämä on jo tapahtunut. Vetäytyminen näennäisen kohteliaisuuden taakse onkin tällöin tosiasiassa vaikutuksiltaan ja seurauksiltaan haitallisempaa kuin tyly nimien tai videoiden pamauttaminen esille, koska tällöin epäilyksen varjo langetetaan jokaisen kuvaajan päälle, syyttä*. Muiden vaikeneminen paikalla on myös implisiitti hyväksyntä lintu todellisesti häiritsevälle toiminnalle, mikä Bongariverkon keskusteluissa tuotiinkin esiin. Eräs rauhallinen kaveri totesi myös, että satojen ihmisten joukossa on aina joku, jonka mielestä mikä tahansa lähestyminen on tuomittavaa, jos se tapahtuu kamera kädessä. Tämän takia "ongelmakuvauksen" dokumentointi ja asiasta keskustelu paikan päällä olisi ehdottomasti tarpeen. (Mieleen juolahtaa väistämätön kysymys: onko näitä kuvaajista johtuvia ongelmia oikeasti lähes ollenkaan, koska yhteneväisyyksiä muuhunkin paranoidiin nettihörvellykseen löytyy? Petovihaajien viesteissä esiintyy aina se nimetön mies, joka salakuljettaa susia maaseudulle, maahanmuuttokriittisillä on kavereita joille tapahtuu, naapureita jotka tekevät tai tuttavia joita pelottaa, ja hulluimmilla vihreidenvihaajillakin projisoitu misantropia jää aina vaille sitä lopullista, nimeä.)
Syynä tällaiselle pelokkuudelle nimetä tekijöitä tai dokumentoida omasta mielestään ongelmallisia tapauksia voi olla pelko laista tai sen soveltamisen hankaluus. Bongariverkon keskusteluissa puhuttiin jopa siitä, ettei yksittäistä henkilöä saa kuvata julkisella paikalla (ei pidä paikkansa, koska julkisella paikalla oltiin), mietittiin kuvaustilanteen videon julkaisemista joukkomediassa (lakipykälissä epämääräistä ja harmaata aluetta, jonka laillisuus riippuu kontekstista ja motiivista) sekä kuvien julkaisemista eri medioissa - tätä en aio sivuta laisinkaan. Jos yleisöltä puuttuu täysin tieto siitä, mitä saa ja mitä ei saa kertoa julkisella paikalla toimineen ihmisen toiminnasta, en lähde tosiaan ihmettelemään sitä, ettei tekijöitä edes uskalleta yksilöidä. Suomessa tuomioistuimet eivät lisäksi ole tämänkaltaisten kysymysten suhteen erityisen konsistentteja, joten käräjillä päätös voi olla mitä vaan, joka myös heikentää mahdollisuutta arvioida oman toimintansa rangaistavuutta. Kaiken huipuksi ihmisillä on oikeasti tosi huono muisti, minkä takia silminnäkijätodistuksiin ei poliisinkaan puolella luoteta. Jonkun mielestä kuvaajat varmasti ajoivat linnut lentoon, vaikka paikalla olisi ollut vain yksi koiranulkoiluttaja, ja lintu olisi ollut levoton jo aikaisemminkin. Kourallinen suolaa - moni meistä kyllä tunnustaa muistinsa ihmisimäisen heikkouden, kun tarvis vaatii.
Lopulta päätös häiritä tai olla häiritsemättä jotain lintua on jokaisen oma päätös, ja sille ei ainakaan lainkuuliainen kansalainen mahda yhtään mitään. Omaisuuteen tai fyysiseen koskemattomuusen kohdistuva uhkailu on määritelty Suomessa melko rankaksi rikokseksi, luonnonsuojelulain esiinveto on niin tekopyhää jeesustelua että karskimpaakin hävettää, ja sääntöihin voi vedota vain, mikäli kyseisiä sääntöjä voidaan ja halutaan soveltaa kohteeseen. Jos joku Bongariliittoon kuulumaton ihminen marssii kuvaamaan Helsingin aavikkotaskua ja ajaa linnun lentoon, ei asialle voi tehdä suoranaisesti yhtään mitään. Ja jos asialle tehtäisiin, ei kuvaajilla olisi suurtakaan motivaatiota kuulua Liittoon, sillä tiedon saa joka tapauksessa. Vielä vähemmän asiaa edistää se, että asiasta loukkaantunut ihminen nurisee siitä tunteja myöhemmin jossain internetissä. Ja jos ja kun näihin yhdistetään haluttomuus nimetä ihmisiä, joiden voidaan katsoa toimivan tai toimineen oman tai suuremman yleisön edun vastaisesti, ei sikailuista bongaustilanteissa tulla pääsemään koskaan. Tämä muuten johtaa jossain vaiheessa muuten siihen, että ihmiset alkavat käyttää omaa harkintaansa harvinaisuuksien ilmoittamisessa. Valitettavasti ihmisten harkintakykyyn ei kannata luottaa.
Myöhemmin herännyt ajatus siitä, että tiedonsaantia Lintutiedotuksesta Tiiraan ja toisinkinpäin rajattaisiin on vuonna 2013 BirdLifen ja Bongariliiton jäsenmäärillä ja käytettävissä olevan viestintäteknologian tasolla suorastaan utopistinen, mutta siihen voi palata myöhemminkin.
*Toissatalvena Joensuun Kuhasalossa ollutta lapinpöllöä oli kuulemma jahdattu pitkin rantametsiä ison ja nimekkään kuvaajakaartin toimesta. Tosin tarinan kertoja ei osannut kertoa montako ihmistä paikalla oli ja mitkä heidän nimensä olivat - vaikka nimekkäiksi tunsikin! - mutta katsoi parhaaksi valittaa minulle siitä, miten me kuvaajat (minulla oli kamera mukana tuolloin) häiritsemme lintuja. En itse siis ollut tavannut koko tyyppiä aikaisemmin enkä, myönnetäköön, edes nähnyt koko kyseistä lappariyksilöä. Kameran kantaminen riitti leimausperusteeksi. Joensuussa!
Lopulta päätös häiritä tai olla häiritsemättä jotain lintua on jokaisen oma päätös, ja sille ei ainakaan lainkuuliainen kansalainen mahda yhtään mitään. Omaisuuteen tai fyysiseen koskemattomuusen kohdistuva uhkailu on määritelty Suomessa melko rankaksi rikokseksi, luonnonsuojelulain esiinveto on niin tekopyhää jeesustelua että karskimpaakin hävettää, ja sääntöihin voi vedota vain, mikäli kyseisiä sääntöjä voidaan ja halutaan soveltaa kohteeseen. Jos joku Bongariliittoon kuulumaton ihminen marssii kuvaamaan Helsingin aavikkotaskua ja ajaa linnun lentoon, ei asialle voi tehdä suoranaisesti yhtään mitään. Ja jos asialle tehtäisiin, ei kuvaajilla olisi suurtakaan motivaatiota kuulua Liittoon, sillä tiedon saa joka tapauksessa. Vielä vähemmän asiaa edistää se, että asiasta loukkaantunut ihminen nurisee siitä tunteja myöhemmin jossain internetissä. Ja jos ja kun näihin yhdistetään haluttomuus nimetä ihmisiä, joiden voidaan katsoa toimivan tai toimineen oman tai suuremman yleisön edun vastaisesti, ei sikailuista bongaustilanteissa tulla pääsemään koskaan. Tämä muuten johtaa jossain vaiheessa muuten siihen, että ihmiset alkavat käyttää omaa harkintaansa harvinaisuuksien ilmoittamisessa. Valitettavasti ihmisten harkintakykyyn ei kannata luottaa.
Myöhemmin herännyt ajatus siitä, että tiedonsaantia Lintutiedotuksesta Tiiraan ja toisinkinpäin rajattaisiin on vuonna 2013 BirdLifen ja Bongariliiton jäsenmäärillä ja käytettävissä olevan viestintäteknologian tasolla suorastaan utopistinen, mutta siihen voi palata myöhemminkin.
*Toissatalvena Joensuun Kuhasalossa ollutta lapinpöllöä oli kuulemma jahdattu pitkin rantametsiä ison ja nimekkään kuvaajakaartin toimesta. Tosin tarinan kertoja ei osannut kertoa montako ihmistä paikalla oli ja mitkä heidän nimensä olivat - vaikka nimekkäiksi tunsikin! - mutta katsoi parhaaksi valittaa minulle siitä, miten me kuvaajat (minulla oli kamera mukana tuolloin) häiritsemme lintuja. En itse siis ollut tavannut koko tyyppiä aikaisemmin enkä, myönnetäköön, edes nähnyt koko kyseistä lappariyksilöä. Kameran kantaminen riitti leimausperusteeksi. Joensuussa!
Thursday, August 29, 2013
Odonata and master's thesis, part 1
Hiyall,
I've been updating very irregularly. Main reason has been work and my master's. Work has been standard fare: nature surveys (mostly birds and habitats) in Helsinki area, including Inkoo, Järvenpää and Espoo. After that I worked as an intern in Finnish Enviroment Center's ecosystem service group in Archipelago Sea, interviewing people. Of course, I got some vascular plant ticks as well, including but not limited to: Agrimonia eupatoria, Melampyrum cristatum, M. arvense, Cardamine impatiens, Helianthemum nummularium, Polygala vulgaris and Carex caryophyllea. Right now I am theoretically working on another similar project, writing ecosystem service indicator lists and searching for raw data. "My work here is essentially cut and paste."
However! Since may I have also been working on my master's. My subject is generally aquatic communities, and more precisely "how does changing hydrology and fish predation affect Odonata communities?" I have gotten helpful advice and locations from a researcher in UEF, who focuses on Greater Crested Newt Triturus cristatus. GCN ponds are excellent study subjects due to absence of fish and highly variable enviromental gradients, randing from irregularly drying "aro/lössä" habitats to stable kettle ponds, prominent in glacifluvial formations of North Karelia. My comparison data is mostly from more stable, fishy ponds, and I intend to seek patterns in vegetation heterogenity, hydrodynamics and community structures. Hope it works! I will probably vent my anger and frustration here.
Yesterday me, Elina and Leo took a day off from office and drove to collect my last samples of my second sampling tour. We saw several GCN larvae - including some in very young habitat that is in very early stages of aquatic macrophyte succession - and an adult Aeshna crenata. Of course, of more common Aeshnas grandis, cyanea, juncea and subarctica were also prominent. My greates surprise was when we netted a F-0 crenata larva from a fishy pond. Handling it carelessly, I soon noticed that it can use it's cerci and paraproct (which, together with epiprocts, form a structure known as anal pyramid) to grab, slash and stab potential enemies, which happened to include my fingers. It actually drew blood, something I had never seen an Odonate larva to do successfully before. (Crenata larva is easy to identify in F-0, being very large and having obvious lateral spines in S5-9, often even in S4.)
That defence mechanism has been described several times before, even from almost fully metamorphized individuals (Corbet 1999), and I was both surprised and happy to see it in situ. Larvae use threats, waving their abdomen, when encountering conspecifics in nature (own obs., aquarium, 2007), so the stabbing is most definitely not just an aberration, but a real, concrete defence mechanism.
I've been updating very irregularly. Main reason has been work and my master's. Work has been standard fare: nature surveys (mostly birds and habitats) in Helsinki area, including Inkoo, Järvenpää and Espoo. After that I worked as an intern in Finnish Enviroment Center's ecosystem service group in Archipelago Sea, interviewing people. Of course, I got some vascular plant ticks as well, including but not limited to: Agrimonia eupatoria, Melampyrum cristatum, M. arvense, Cardamine impatiens, Helianthemum nummularium, Polygala vulgaris and Carex caryophyllea. Right now I am theoretically working on another similar project, writing ecosystem service indicator lists and searching for raw data. "My work here is essentially cut and paste."
However! Since may I have also been working on my master's. My subject is generally aquatic communities, and more precisely "how does changing hydrology and fish predation affect Odonata communities?" I have gotten helpful advice and locations from a researcher in UEF, who focuses on Greater Crested Newt Triturus cristatus. GCN ponds are excellent study subjects due to absence of fish and highly variable enviromental gradients, randing from irregularly drying "aro/lössä" habitats to stable kettle ponds, prominent in glacifluvial formations of North Karelia. My comparison data is mostly from more stable, fishy ponds, and I intend to seek patterns in vegetation heterogenity, hydrodynamics and community structures. Hope it works! I will probably vent my anger and frustration here.
Yesterday me, Elina and Leo took a day off from office and drove to collect my last samples of my second sampling tour. We saw several GCN larvae - including some in very young habitat that is in very early stages of aquatic macrophyte succession - and an adult Aeshna crenata. Of course, of more common Aeshnas grandis, cyanea, juncea and subarctica were also prominent. My greates surprise was when we netted a F-0 crenata larva from a fishy pond. Handling it carelessly, I soon noticed that it can use it's cerci and paraproct (which, together with epiprocts, form a structure known as anal pyramid) to grab, slash and stab potential enemies, which happened to include my fingers. It actually drew blood, something I had never seen an Odonate larva to do successfully before. (Crenata larva is easy to identify in F-0, being very large and having obvious lateral spines in S5-9, often even in S4.)
That defence mechanism has been described several times before, even from almost fully metamorphized individuals (Corbet 1999), and I was both surprised and happy to see it in situ. Larvae use threats, waving their abdomen, when encountering conspecifics in nature (own obs., aquarium, 2007), so the stabbing is most definitely not just an aberration, but a real, concrete defence mechanism.
Subscribe to:
Posts (Atom)