Rämetulikärki

Rämetulikärki (Campephilus principalis) oli iso, mustavalkopunainen amerikkalainen tikkalaji. Laji kuoli elinympäristön tuhoutumisen ja osin myös metsästyksen takia sukupuuttoon 1900-luvulla. Viimeinset varmistetut havainnot Yhdysvalloista ovat vuodelta 1944 ja Kuubasta vuodelta 1987. Yhdysvalloista lajista on kasautunut tämän jälkeen vähintään kymmeniä satunnaishavaintoja. Yhtäkään näistä ei ole saatu varmistettua, tai havaintojen on todettu koskeneen amerikanpalokärkeä (Dryocopus pileatus). Molemmat ovat mustavalkopunaisia isoja tikkoja, mutta muuten lajit ovat hyvin eri näköisiä. Suomesta muuten ilmoitetaan joka vuosi useita vihertikkoja (Picus viridis), lähes aina ruokinnoilta. Nämä havainnot koskevat täysin järjestään yleistä harmaapäätikkaa (Picus canus). Lintu kuin lintu voidaan määrittää väärin, vaikka se killuisi talipötköllä viiden metrin päässä.

Tältä se näytti. Aika hieno vai mitä, kiva olisi jos elisi mutta kun ei. Valokuva/vesivärivärjäys, A.Allen 1937/ J.Payne 

Rämetulikärki oli iso, hieno ja äänekäs tikkalaji, ja linnuista kiinnostuneille sen sukupuutto on surullinen asia. Ehkä juuri tämän takia niitä sitten halutaan nähdä. Ja kun ihmiset haluavat nähdä eläimiä, niin sitten kyllä nähdään vaikka mitä. Suomessa nähdään vihertikkojen lisäksi pelikaaneja, leijonia, kenguruita ja susia, vohoi miten paljon susia Suomessa nähdäänkään.

Rämetulikärkiä on etsitty hirveällä joukolla ja voimalla pitkin eteläisiä Yhdysvaltoja. Kerta lajia on etsitty porukalla jo vuodesta 2004 asti ja etsijät ovat melko varmoja lajista, niin eikös siitä olisi sitten jo materiaalia? Hyvät kamerat ovat olleet perusvälineistöä jo kymmenen vuotta, ja nykyään videokamera kulkee mukana kaikilla.

Mutku ei. Rämetulikärkimateriaalin paskuutta ei voi ylikorostaa. Videot ovat rakeisia croppeja, ja 720p tuntuu kaukaiselta utopialta. Riistakameramateriaalin kohdalla en tiedä onko kyseessä artefakti, mehiläinen, käärme, varjo vai tikan pää. Mitään hyvää materiaalia ei vain yksinkertaisesti ole. Vaihtoehtoja on kaksi: joko etsijöiden kalusto on peräisin kasarilta, tai sitten kaikki tarkempi materiaali on osoittautunut muiksi lintulajeiksi. Lintuharrastusskenessä kiertää vitsi, jonka mukaan harvinaisuudet menevät aina kaukaa tai huonoissa havainnointiolosuhteissa. Läheltä menee vain yleisiä lintuja.

Miksi jengi sitten haluaa niin hemmetisti nähdä jonkun tikan? Kai se on inhimillistä. Rämetulikärki eli tarpeeksi "oudoissa" paikoissa, jolloin halukas voi uskotella itselleen että kaikkea ei ole vielä nähty. Sama ilmiö näkyy esimerkiksi pussihukan kohdalla - lajia etsitään kaikista pöpeliköistä isolla porukalla ja havaintoja on ilmoitettu vaikka kuinka, mutta siitä huolimatta yksiselitteistä materiaalia ei vain ole. Kai se on vain niin, että niin kauan kuin pienikin toivonkipinä elää, niin rämetulikärkiä väännetään amerikanpalokärjistä ja pussihukkia kulkukissoista.

Ihmisen aiheuttama näennäisen järjetön sukupuutto on traumaattinen. Metsät hakattiin ja rämetulikärki meni lopullisesti - mitäköhän korvaamatonta noiden metsien puista sitten saatiin? Yksikin uskoa tukeva artefakti on siis pyhä.